"Olisi harmittanut, jos tähän ei olisi lähdetty"

Ensimmäinen Finland Ice Marathon, silloinen Kuopio luistelumaraton, luisteltiin 10.3.1984. Kuinka tapahtuma sai aikoinaan alkunsa?

Kuopion luistelumaraton

Suomalainen järviluistelumaraton, Finse Meren Marathon, oli luisteltu aikaisemmin kahdeksan kertaa Oulussa (1977, 1979, 1980) ja Lahdessa (1987, 1978, 1981 ja 1982).

Pekka Björk oli tuolloin töissä Kuopion kaupungin rakennusosastolla kunnossapidon tulosyksikön vetäjänä. Pekan vastuulla olivat mm. Kuopion luistinratojen ja jääkiekkokaukaloiden sekä lähisaarten talvisten ns. paloturvateiden tekeminen ja kunnossapito. Ehkä sitä kautta myös Matkailun edistämiskeskuksen Tapani Pursiainen löysi yhteyden Pekkaan, kun hollantilaiset halusivat tuoda järviluistelun Kuopioon.

Muistan kun neuvottelimme Tapani Pursiaisen, Kaija Lipposen ja hollantilaisten kanssa vastaavan tapahtuman järjestämisestä Kuopiossa jo vuonna 1981. Joka vuosi muistiot lopulta menivät aina roskiin, koska hollantilaisten kanssa ei päästy sopimukseen.

Sitten lokakuussa 1983 Tapani soitti ja kysyi, missä se sinun tekemä muistio on. Nyt ne hollantilaiset haluavat tulla tänne Kuopioon. Ota se muistio esiin!

Tässä vaiheessa muistin jo sovitut asiat ulkoa, kun olin kirjoittanut ne ylös kolmena vuotena peräkkäin.

Ennen kun lupauduin radan rakentamiseen, pyysin, että saisin harkita asiaa yön yli. Eihän sitä siinä vaiheessa vielä tiennyt mihin tuli lupauduttua.

50 kilometrin rata

Hollantilaiset vaatimus oli ehdottomasti oma 50 km rata pitkänmatkan luistelijoille. Piti olla siis yksi pitkä rata. Radan varrella olivat yhtymät omille 25 ja 10 km radoille, jota kautta lyhyen matkan luistelukisat menivät seuraavana päivänä. Myöhemmin rakennettiin oma 5 km mittainen rata lyhyemmille matkoille.

Hollantilaiset esittivät parin talven jälkeen, että voitaisiinko rakentaa luistelurata Varkauteen asti. Kuulemma maaylityksetkään eivät olisi olleet esteenä. Ilmoitin kyllä heti, että voitte etsiä ratavastaavan vapaasti muualta.

Radan hahmotteluvaiheessa paljon vietettiin aikaa merikarttoja tutkiessa. Pekka tunsi myös paikallisia jääteiden kunnossapitäjiä (mainittakoon: Eskelinen, Rissanen, Väisänen), joiden kautta tuli jäällä liikkumisen tuntemusta. Pekan luottomiehenä toimi Vesa ”Vesku” Rautiainen. Radan kunnossapito alkoi noin kaksi viikkoa ennen tapahtumapäivää.

Vesku aloitti radankunnossapidon moottorikelkalla. Meillä oli pari urakoitsijaa, kolme traktoria ja yksi kuorma-auto. Aluksi talkoohommilla tehtiin töitä.

Ensimmäisen kahtena vuotena reitti tehtiin pelkästään luonnonjäälle. Traktorilla lingottiin ja kuorma-autolla aurattiin rataa jäälle. Kun runsaan lumimassan takia jää painui ja sen päälle nousi vettä, se paikka vaan kierrettiin. Oli melkoista hommaa, kun kerrankin kilpailun kuluessa jouduttiin tekemään yli kymmenen ohitusta. Onneksi on niin, että kun jää jossain kohti painuu, niin se vierestä nousee.

Radasta haluttiin luonnollisesti tehdä mahdollisimman hyvä ja sitten saatiin idea. Olimme hankkineet kaupungille traktorisovitteisen jyrsimen, jolla katukunnossapidossa poistettiin kapeilta väyliltä jääpolannetta. Hankittiin laitteeseen oma teräsarja, joka sitten ”Finnen pajalla” sorvailtiin ja säädettiin niin, että jälki oli kuin paremmankin jäänhoitokoneen tuotosta.

Olosuhteet jäällä vaihtelevat todella paljon. Joskus päästään luistelemaan puhtaalla lumettomalla jäällä ja joskus lumen ja jään välissä oleva kohvakerros vesittää koko homman. Muistan tilanteen kerran. Hollantilaiset alkoivat hermostua, kun rataa oli kaksi päivää ennen kisaa tekemättä lähes 20 km. Ei auttanut hötkyillä. Kohvakerros jäätyi koko ajan kiinni ja pääsimme tekemään lenkit yöllä vuorokautta ennen kisaa. Jää oli sillä osuudella kaikkien aikojen paras. Ei yhtään railoa ja rakeisen lumen jäljeltä jää oli kuin pieniä laakereita vierekkäin.

Olihan se radan tekeminen riskienottamista. Päätöksiä piti tehdä aika lyhyessä ajassa ja toivoa parasta. Aina eivät säät olleet meidän puolella, mutta melkein aina kuivilla vaatteilla selvittiin.

Valkoinen pyyhe on heitetty

Radan rakentamisen raadollisuudesta Pekalle eritoten tulee mieleen talvi 1990. Välillä tuli 10 cm vettä ja välillä saman verran lunta. Pari viikkoa oli aikaa järjestää luistelutapahtuma. Hollantilaiset rupesivat jo hieman hermostumaan.

Soitin Rissallaan lentokentän meteorogille. Sääennuste näyttää viikolle ihan hyvää, mutta loppuviikosta näyttää kovasti lämpenevän. Mutta saattaahan se lämpöaalto tulla muutaman päivän myöhemminkin.

Koko viikko oltiin paiskittu töitä radalla. Istuin autossa satamassa ja katselin valkoisena hohtavaa Kallaveden pintaa ja torkahdin pariksi tunniksi. Kun heräsin, olin kuin toisella planeetalla. Päivän lämpimin hetki oli sulattanut lumen ja jään päällä kellui 10 cm harmaata vesisohjoa.  

Kävelin Kuopion matkailupalvelun toimistolle. Pyysin tiskiltä valkoisen pyyhkeen. Painoin Tapani Pursiainen oven summeria. Oven avattua, heitin valkoisen pyyhkeen keskelle Tapanin huonetta. Tapani ja hollantilaiset (jotka olivat pitämässä kriisipalaveria tapahtuman järjestämisestä) olivat hieman ihmeissään mutta tajusivat kuitenkin mistä oli kyse. Viimehetken peruutus.

Pekka jäi pois radan kunnossapidosta viiden tapahtuman jälkeen ja toimi Veskun neuvonantajana.

Kuinka Pekka muistelee 40-vuotiasta Finland Ice Marathonia?

Kun kysyttiin, otatko vastuullesi radan rakentamisen, niin kyllä siinä oli vahva luottamus monivuotisiin yhteistyökumppaneihin, joiden kanssa jäällä oli touhuttu. Onneksi on tuota luovuutta siunattu ja sen avulla pärjätty.

Kyllä olisi harmittanut, jos tähän ei olisi lähdetty. Joka vuosi sitä tulee aina käytyä Nooran Queen-R -laivassa ja muistelemassa vanhoja. Hyviä muistoja tuo mieleen. On myös hienoa, että rata tehdään edelleen ja se liikuttaa paljon ihmisiä.

Mukavia ja mielenkiintoisia tarinoita tapahtuman ympäriltä riittäisi varmasti kirjan verran.